Yhteisöllisyyttä yhteislenkeiltä
Luvian Apteekki on ollut mukana Liikkujan Apteekki -konseptissa aktiivisesti noin kolmen vuotta. Reilun 3 000 asukkaan perinteisen merenkulkupitäjän, Eurajoella sijaitsevan Luvian menestysresepti on apteekkari Heli Mäntysalon mukaan ollut sauvakävely.
Luvian Apteekissa Liikkujan Apteekki -konseptia on toteutettu pääasiassa järjestämällä tapahtumia ja aktiviteetteja. Apteekki aloitti vuonna 2019 yhteistyössä Eurajoen kunnan liikunta- ja vapaa-aikatoimen kanssa menestyksekkäiksi osoittautuneet sauvakävelylenkit. Alun perin apteekki lupasi 30:lle ensimmäiseksi lenkeille ilmoittautuneelle omat kävelysauvat, mutta ilmoittautuneita tuli lopulta huikeat 70! Tämä ei apteekkaria säikäyttänyt, vaan sauvat saatiin lopulta kaikille halukkaille, kun paikalliset yritykset lähtivät sponsoroimaan ja auttamaan sauvojen hankinnassa.
Ohjatut lenkit ovat olleet viime vuoden loppupuolelta saakka taolla korontilanteen takia. Ennen sitä keskimäärin jopa 50 hengen reippailijajoukko kokoontui apteekin eteen kahdesti viikossa. Ryhmä jakaantui edelleen kolmeen pienempään porukkaan, jotta kaikille löytyi varmasti samantasoista lenkkiseuraa. Kävelylenkit päätettiin yhteiseen loppuosioon paikallisessa liikuntapuistossa, missä tehtiin ajan salliessa lihaskuntoa ja tasapainoa kehittäviä liikkeitä sekä venyteltiin.
”Yhteislenkit ovat vahvistaneet pienen kylän yhteisöllisyyttä.”
Apteekkari Heli Mäntysalo
Lenkkien suosiosta kertonee se, että vaikka ohjatut lenkit ovat nyt olleet tauolla, aktiivisimmat kävelijät ovat kerääntyneet omatoimisesti viikoittain apteekin eteen ja lähteneet siitä pienemmällä porukalla kylän raiteille liikkumaan. Koronatauon aikana apteekista on saanut myös alkuvuoden ajaksi liikuntakalentereita, joihin asiakkaat ovat voineet merkitä omatoimisesti tehtyjä lenkkejä. Kalenterin palauttaneilla on mahdollisuus osallistua palkintojen arvontaan.
Eurajoen kunnan kanssa toteutettu yhteistyö on jatkunut myös Tuoli-Virinä-jumpan parissa, jonka yhtenä teemana on ollut kaatumisten ennaltaehkäisy. Jumpan yhteydessä on tehty myös kehonkoostumusmittauksia. Paikalla on ollut proviisori ja ravitsemusneuvoja Heli Bollström, joka on antanut halukkaille henkilökohtaista ravitsemusneuvontaa. Apteekin puolelta asiakkaille on tehty samalla vielä lääkehoidon arviointeja, joissa on kiinnitetty erityishuomiota huimaukseen ja sitä aiheuttaviin lääkkeisiin.
Apteekkarin mukaan konseptin toteuttaminen on palkitsevaa ja se tuo apteekin henkilökunnan arkeen vaihtelua ja ikimuistoisia kohtaamisia asiakkaiden kanssa.
– Yhteislenkit ovat vahvistaneet pienen kylän yhteisöllisyyttä. Yhteistyö kunnan kanssa on ollut myös ilahduttavaa ja vaivatonta. Kunnan puolelta on tullut myös palautetta siitä, että liikuntaryhmiin on saatu apteekin toiminnan kautta uusia vähän liikkuvia asiakkaita, joiden saaminen ohjatun liikunnan pariin on yleensä hyvin haasteellista. Yhteistyö on tuottanut siten hedelmää moneenkin suuntaan. Tämä osoittaakin sen, että Liikkujan Apteekki -konseptiin liittyvää toimintaa voi ehdottomasti järjestää myös pienessä apteekissa, Mäntysalo iloitsee.
Lisätietoja
Luvian Apteekin yhteyshenkilö apteekkari Heli Mäntysalo, apteekki@luvianapteekki.fi, puh. 044 052 6282