Farmaseutti ja asiakas keskustelevat apteekin hyllyn äärellä.

monta tapaa toteuttaa toimintaa

Liikkujan Apteekkina teillä on monta tapaa onnistua. Ei ole olemassa vain yhtä mallia, johon tulisi pyrkiä, vaan voitte korostaa omia vahvuuksianne.

Erilaiset toimintamallit ovat merkityksellisiä erilaisille asiakkaille. Panostamalla erilaisiin toimenpiteisiin, voitte puhutella asiakkaita yksilöllisesti ja monipuolisesti. Teillä on mahdollisuus tehdä jonkun elämään pysyvä vaikutus.

Liikkujan Apteekki -toimintaa voi toteuttaa useilla eri tavoilla. Toiselle se voi tarkoittaa aktiivista liikkumisen puheeksiottamista asiakkaiden kanssa ja toiselle apteekin oman liikuntaryhmän vetämistä. Jollekin apteekille on tärkeää olla osa kunnan hyvinvoinnin palveluverkostoa, kun taas toinen haluaa palvella asiakkaitaan tarjoamalla heille liikuntahyllyn.

”Inspiroidu ja löydä teille sopiva toimintamuoto”

Liikkujan Apteekit innostavat asiakasta

Asiakkaille Liikkujan Apteekki -toiminta näkyy käytännössä monin eri tavoin:

Liikkujan Apteekin toiminnan tasot

Liikkujan Apteekeille on luotu toiminnan tasot, joista apteekki saa ideoita toimintansa käynnistämiseen ja kehittämiseen. Tasojen avulla toimintaa on helppo kehittää yhä laadukkaammaksi. Näin apteekit saavat terveysliikunnan yhdeksi palvelutuotteekseen.

Olennaista toimintamallissa on sen helppous ja monitasoituus. Pronssitasolla kynnys toiminnan aloittamiseen on tehty apteekille matalaksi. Lisätasoilla yhteistyö korostuu ja apteekkien toiminta on pronssitasoa aktiivisempaa.

PRONSSITASOHOPEATASOKULTATASO
Apteekissa on esillä terveysliikuntamateriaalia ja henkilökunta osaa kertoa esillä olevan materiaalin sisällöstä.Apteekkihenkilökunta osaa kertoa terveysliikunnan suosituksista.Useampi henkilö apteekin henkilöstöstä on käynyt terveysliikuntakoulutuksia.
Apteekissa on esillä kunnan liikuntakalentereita ja paikallisten toimijoiden liikuntaryhmäesitteitä.Apteekissa pyritään määrätietoisesti ottamaan liikkuminen puheeksi asiakkaiden kanssa.Liikkujan Apteekki on aktiivinen osa kunnan liikunnan ja hyvinvoinnin palveluketjua.
Apteekissa on esillä järjestöjen liikunta-aineistoa ja potilasoppaita.Apteekin liikunnan yhdyshenkilö on käynyt terveysliikuntakoulutuksia.Apteekki järjestää asiakkailleen erilaisia terveysliikuntatapahtumia tai toteuttaa liikuntaryhmiä joko itsenäisesti tai paikallisten toimijoiden kanssa.
Apteekin ovessa on Liikkujan Apteekki -tarra.Apteekki järjestää teemapäiviä yhteistyössä kunnan, Liikunnan aluejärjestön, kansanterveysjärjestöjen ja -yhdistysten sekä yksityisten toimijoiden kanssa.Apteekki viestii aktiivisesti sosiaalisessa mediassa aihetunnistella #liikkujanapteekki.
Apteekin verkkosivuilla on Liikkujan Apteekki -logo tai -maininta.Apteekista ohjataan kunnan, yhdistysten ja yksityisen tahon liikuntapalvelujen pariin.Pronssi- ja hopeatason vaatimukset täyttyvät.
Apteekissa on nimetty liikunnan yhdyshenkilö(t).Apteekissa on liikuntahylly tai liikuntaan liittyvät tuotteet ja materiaalit ovat muulla tavoin esillä. 
Apteekista ohjataan kunnan liikuntaneuvonnan pariin.Pronssitason vaatimukset täyttyvät. 

Toiminnasta hyötyy koko työyhteisö

Vaikka Liikkujan Apteekki -toiminnassa pääpaino on asiakkaiden hyvinvoinnin tukemisessa, on toiminnalla todettu olevan vaikutusta myös henkilöstön omaan liikunnalliseen aktiivisuuteen. Riittävä fyysinen kunto on työkyvyn avaintekijä. Liikunnan avulla saa enemmän virtaa töihin ja vapaa-ajalle.

  • Koulutukset auttavat neuvomaan asiakasta, mutta herättelevät pohtimaan myös omaa suhtautumista liikuntaan.
  • Liikkujan Apteekeille löytyy materiaalia, jotka on suunniteltu henkilöstön liikuntaan kannustamista varten.
  • Saattaapa liikuntakipinä puraista työyhteisössä ihan konkreettisestikin.