Farmaseutti järjestelee liikuntahyllyä.

Tapahtumat tuovat vaihtelua arkeen

Oulunsalon apteekki on ollut Liikkujan Apteekki vuoden 2018 loppupuolelta lähtien. Apteekkari Laura Tuovisen mukaan konsepti näkyy apteekin arjessa muun muassa tapahtumina. Liikunta myös otetaan puheeksi osana asiakaspalvelutilanteita. Toiminta on lisännyt myös apteekin työntekijöiden omaa liikkumista.

Oulunsalossa apteekki on liikuttanut asiakkaitaan yhteisillä kävelylenkeillä. Lenkkejä on järjestetty niin apteekin omin voimin kuin myös paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Helmikuussa toteutettiin esimerkiksi noin 30 henkilöä houkutellut ystävänpäiväkävely yhteistyössä SPR:n Oulunsalon osaston kanssa. Reippailun päätyttyä osallistujille tarjottiin munkkeja ja lämmintä mehua. Yhteistyötä on tehty myös  Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu (PoPLi) ry:n sekä Fit Oulunsalo -kuntosalin kanssa, joka sijaitsee samassa rakennuksessa kuin apteekki. PoPLin kanssa tehdyn yhteistyön tuloksena asiakkaille on järjestetty yhteiskävelylenkkejä ja kehonkoostumusmittauksia.  

Apteekin päivittäisessä arjessa konsepti näkyy konkreettisesti myös liikuntahyllyn muodossa. Hyllyssä on tarjolla monenlaisia liikkujille sopivia tuotteita, kuten nivelvalmisteita, kylmägeelejä, lihas- ja nivelgeelejä, magnesiumsuihkeita, kinesioteippejä, kylmäpusseja ja jopa kävelysauvoja. Hyllyä päivitetään aktiivisesti ja uusia tuotteita otetaan rohkeasti kokeiluun, kun ideoita syntyy.

”konsepti on auttanut työntekijöitä tiedostamaan liikunnan merkityksen sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa lääkehoidon rinnalla.”

Apteekkari Laura Tuovinen

Konsepti on innostanut myös apteekin työtekijöitä liikkumaan, muun muassa pyöräilemään työmatkat. Aktiivisimmat pyöräilijät polkevat vuodenajasta riippumatta jopa 30 kilometrin matkan päivässä. 

– Liikkujan Apteekki -konsepti on auttanut apteekin työntekijöitä tiedostamaan liikunnan merkityksen sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa lääkehoidon rinnalla. Tätä pyrimme erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa tuomaan esille. Elintapaohjauksen kurssin käyneenä muistutan ja jaan henkilökunnalle tietoa liikunnan lisäksi myös ravinto- ja uniasioista, Tuovinen toteaa. 

Joukko ihmisiä sauvakävelee talvisessa maisemassa.
Oulunsalon apteekki on liikuttanut asiakkaitaan yhteisillä kävelylenkeillä.